Tietoa meistä
Kyllösen Tila
Omistajat Tiia ja Sami Tapanainen
"Olemmepa onnekkaita, kun saamme liittyä sukupolvien ketjuun", ajatteli Tiia kiitollisena eräänä sunnuntaiaamuna kuunnellessaan isänsä serkun saarnaa kirkossa. Isän serkku kertoi leikkineensä lapsena serkkupoikiensa kanssa heidän maatilallaan. 1880-luvulta asti suvussa ollut Kyllösen tila koki viimeisimmän sukupolvenvaihdoksen vuonna 2014, jolloin Tiian vanhemmat siirtyivät maitotilan pidosta viettämään eläkepäiviä. Tilan jatkaminen ei ollut Tiialle itsestäänselvyys vaan ajatus sukupolvien ketjuun liittymisestä kypsyi muutaman vuoden aikana kun hän pohti tulevaisuuden suunnitelmia miehensä Sami Tapanaisen kanssa. Samin pitkäaikainen haave maanviljelijän urasta lähti toteutumaan maaseutuyrittäjänkoulutuksen myötä appivanhempien opissa. Ns. ruuan juurilla Sami pystyy hyödyntämään myös edellistä, ravintolakokin, ammattiaan. Tänä päivänä tilalla viljellään perunaa (varhaisempia ja myöhäisempiä lajikkeita), kuminaa, kauraa ja ruista.